perjantai 31. lokakuuta 2014

Karvaasta pettymyksestä voittoon




   Jouduin pahasti pettymään kroppani suhteen tänään, koska se ei jaksanut nukkua kuin vajaat 11 tuntia viime yönä. Tarkoituksena oli nukkua niin pitkään kuin ikinä vain olisi huvittanut ja tätä varten oli kaikki olosuhteet pedattu valmiiksi. Mutta ei niin ei. Ei sitten millään. Heräilin siinä klo 12.00 maissa älyttömään vessahätään ja hoidettuani tämän pois alta ei uni enää maistunut. Olin järkyttynyt, koska odotin nauttivani vähintään 14 tunnin anaboliset unet.

   Nyt monelle teistä varmaan nousi mieleen, että "Mitähän helvettiä tuo äijä taas selittää? Eihän tossa ole mitään järkeä!" Selitys siihen miksi olisin halunnut nukkua mahdollisimman pitkään on itse asiassa yllättävänkin yksinkertainen. Joudun tänään lähtemään vielä yövuoroon töihin, ei mitään sen kummempaa. Tällä pienellä kikalla sain jotenkuten säädettyä unirytmiä paremmin yövuoroon sopivaksi ja jos olisin saanut vielä muutaman tunnin pötköteltyä niin olisi tilanne ollut hieman herkullisempi. Mutta ei nytkään tilanne mikään huono ole. Hyvin mie tuun pärjäämään.





Alakroppa/Vatsat HYPERTROFIA 4 (3)


  • 1. Takakyykky   72,5kg   6x3
  • 2. Hack-kyykky   82,5kg   3x12
  • 3. Vipuvarsiprässi   230kg   2x15
  • 4. Reisienojennukset istuen   32,5kg   3x15
  • 5. GHR   2x9
  • 6. SJMV kp   33,5kg   3x10
  • 7. Reisienkoukistukset istuen   105kg   2x18
  • 8. Voimapyörä seisten kevennettynä   3x5
  • 9. Vatsarutistus ylätaljassa   50kg   3x8
  • 10. Pohkeet istuen   60kg   3x15
  • 11. Pohkeet Smithissä   71,5kg   4x12

91 minuuttia.


   A-I-V-A-N pirun kova treeni. Jalkoihin sattuu vieläkin ja itse treenin aikana jouduin moneen otteeseen haukkailemaan happea ja nojailemaan laitteisiin. I don't want to wake up tomorrow..

   Takakyykyn nopeusvoimasarjoihin olin pakotettu lisäämään painoja, koska tiistaisen treenin sarjapainoista (110kg) laskettuna 65-70% on noin 72,5 kiloa. Ideanahan näissä on liikuttaa painoja tarpeeksi nopeasti ja jos paino ei liiku nopeasti niin todennäköisesti silloin on liikaa malmia tangossa. Yllätyin siitä, että painot liikkuivat yllättävänkin haipakkaa tahtia eikä mitään etana-efektia päässyt yhdessäkään sarjassa syntymään. Tänään oli kuitenkin 7,5 kiloa enemmän kuin viime viikon Alakropan/Vatsojen HYPERTROFIA-treenissä niin siihen nähden hyvää suorittamista oli.

   Hack-kyykky söi aika tehokkaasti voimat reisistä kun tein 60 sekunnin palautuksilla kolme sarjaa ja sen jälkeen olikin no.. aika raskasta vaappumista laitteesta toiseen.

   Pohkeet ottivat tänään tosi hyvin (hyvää) damagea ja pumpin perusteella voisin jopa ensimmäistä kertaa elämässäni sanoa, että omistan pohkeet. Livenä ne näytti kyllä vielä isommilta!




 




And as always.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti