torstai 23. lokakuuta 2014

We're almost there!



   Enää huominen päivä "lusittavana" niin sitten koittaisi vapaus viikonlopun merkeissä! Jopa yllättävän nopeasti on mennyt tämä viikko tähän mennessä ja jotenkin tuntuu, että olen kadottanut ajantajun kun ollut pelkkää työtä, salia, työtä ja salia. Ei siinä mitään, meneehän se kyllä näinkin.

   Eilinen päivä oli kyllä kaiken huippu kun heräilin lepohuoneelta työpaikalla klo 03.30,  jonka jälkeen kävin hieman tekemässä töitä ennen kuin alkukantainen nukkumisviettini viestitti minulle, että nyt olisi hyvä aika nukahtaa. Sopivasti ruokatunti osui tähän väliin joten olin lähes pakotettu painumaan vällyjen väliin vajaaksi tunniksi. Kun heräilin makoisilta päikkäreiltä kello 06.00 (jep, nämä olivat minulle päikkärit ajankohdasta huolimatta) oli taas aika tehdä töitä. Noin kolme tuntia jaksoin painaa kunnes työt loppuivat siltä päivältä ja lähdin täten palkitsemaan itseäni kahden tunnin päikkäreillä. Eli kun heräilin kello 11.00 olin nukkunut jo kahdet päiväunet! Tätä voi kutsua vain yhdellä sanalla ja se on lahjakkuus! Tällä hetkellä on aivan turha stressata nukunko vai enkö, koska kaikki lepo on plussaa. Uusi treenijako ja kovempi treenifrekvenssi aikaisempaan verrattuna vaativat kyllä veronsa enkä tosiaanmieti kahta kertaa otanko leebeniä vai en.





Selkä/Olkapäät HYPERTROFIA 3 (2)


  • 1. Kulmasoutu   52,5kg   6x3
  • 2. Räkkileuat   3x10
  • 3. Alatalja   60kg   3x8
  • 4. Incline DB Shrugs   18,5kg   2x15
  • 5. Ylätalja kapealla kahvalla   55kg   2x16-17
  • 6. Pystypunnerrus kp   28,5kg   3x10
  • 7. Pystysoutu tangolla   33,5kg   2x12
  • 8. Yhden käden vipunosto sivulle kp   7kg   3x15

48 minuuttia.


   Kävi "positiivinen kämmi" pystysoudun kanssa kun tarkoituksena oli ottaa 28,5 kilolla sarjaa, mutta heikolla matikkapäällä latosin tankoon 33,5 kiloa. Ja tätä en huomannut kuin vasta ensimmäisen sarjan jälkeen jolloin oli jo liian myöhäistä. Tyhmyydestä sakotetaan ;D

   Selkäliikkeissä, lukuunottamatta tämän treenin kulmasoutua, koitan puristella selkäfileitä todella voimakkaasti sillä meikäläisellä on aina ollut ongelmana saada selkään tuntumaa. Hauikset tahtovat ottaa dominoivan roolin selkäpäivinä ja tästä tavasta yritän pyristellä irti.

   Tässä erittäin informatiivinen paketti kaikille, joita kiinnostaa saada selkään tuntumaa... Pitäisi katsoa itsekin tämä vielä toiseen kertaan.





And as always.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti