lauantai 31. tammikuuta 2015

Suoraan hauiksiin




   Nyt olisi viiden päivän treeniputki saatu päätökseen ja vihdoin koittaa päivä jolloin ei tarvitse tehdä YHTÄÄN MITÄÄN! Sunnuntaina en suostu tekemään mitään vaan otan koko päivän rennosti ilman mitään etukäteen suunniteltua; ei treenejä, ei töitä, ei lukemista, ei ulkoilua, ei mitään. Pariin viikkoon ei ole tälläistä täysin vapaata päivää ollut joten tämä tulee kyllä tarpeeseen.

   Treenasin nyt tosiaan viisi päivää putkeen ilman välipäiviä, koska keskiviikon lepopäivä pidettiin jo maanantaina. Kyllä huomaa, että kroppa ei ole tottunut tälläiseen menoon ja yhdenkin lepopäivän pitämättä jättäminen näkyy kyllä heti menossa. Lihaksia särkee normaalia enemmän, väsynyt kuin mikäkin puliukko koko ajan, treenit tietyllä tapaa vaikeampia jne jne. Sinänsähän viisi treenipäivää putkeen ei kuulosta kovinkaan paljolta kun vertaa esimerkiksi Peter Wileniuksen/Mike Sirénin tai Heinosen Tommin kaksi kertaa päivässä lähes viikkoja putkeen erittäin kovalla intensiteetillä. Noihinkin treenimääriin se kroppa täytyy ensiksi vain rehellisesti totuttaa eikä missään nimessä hypätä suoraan kelkkaan mukaan. Itse olen nyt jollain tavalla tottunut tuohon nykyiseen treenirytmiini joten jos siihen tulee muutoksia niin sen kyllä havaitsen nopeasti eri merkeistä.

Rinta/Kädet HYPERTROFIA 5 (16)

  • 1. Penkkipunnerrus (nopeusvoima)   30-35kg + mustat vetokumit   6x3
  • 2. Vinopenkki kp   21-38,5kg   6x5-10
  • 3a. Ristikkäistalja   10-20kg   4x8-12   SUPER
  • 3b. Peck-Deck   30-60kg   4x6-12   SUPER
  • 4a. Heinosen yhden käden vipuvarsipunnerrus   10kg   2x10
  • 4b. Venytyspunnerrukset   2x8
  • 5. Yhden käden keskitetty Scott-hauis kp   13,5kg   5x12
  • 6. Hammer kp vuorokäsin   6-18,5kg   2 x tuplapudotus-sarjaa
  • 7. Hauiskääntö kp vuorokäsin vinopenkillä   13,5kg   4x8
  • 8. Ranskalainen kp alaviistopenkillä   10-18,5kg   3x8 + 1xPS
  • 9a. Ojentajapunnerrus köydellä   35kg   2x10
  • 9b. Push-Down kahvalla   50-60kg   2x8-10
  • 9c. Dippi   2x8

106 minuuttia.


   Tänään tein salilla hommat hieman eri tavalla ja poikkesin osaltaan normaaleista tutuista treenirutiineista. Tein pudotussarjoja, supersarjoja sekä kaikkea muuta kivaa jota en normaalisti tee. Saattoi kroppa jollain tavalla järkyttyä näistä erikoishommista, koska hauiksia ja rintaa särkee tällä hetkellä todella kivuliaasti... Eikä edes sillä kuuluisalla huonolla tavalla vaan sillä hyvällä itseaiheutetulla kivulla, jota kunnon onnistunut treeni synnyttää! Tietysti joku voisi puukolla kaivella hieman hauiksia ja saada siitä "itseaiheutettua kipua", mutta siitä ei nyt ole kyse :D Tämä kipu jota nyt koen on kyllä hieno tunne. Tuntee oikeasti tehneensä jotain ja vieläpä hyvin todennäköisesti oikealla tavalla! Toivottovasti huomenna naruja särkee vähintään kolmenkymmenen miehen edestä sillä se tekisi minut todella onnelliseksi.


   Nyt voin huoletta rauhoittua hetken jäätelön rakastavassa seurassa, koska tuo treeni meni kerta kaikkiaan niin hemmetin hyvin perille. Aivan samalla tavalla menee muuten tämä Ben&Jerry's suoraan hauiksiin nyt!







And as always.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti