perjantai 23. tammikuuta 2015

Palkkaa nukkumisesta




   Viiden maissa on noustu tänään ylös kohtuullisen lyhyiltä yöunilta ja ei varmaan tarvitse sanoa, että olisin mielelläni ottanut muutaman tunnin lisää sitä anabolista unta kropalle sekä (pienille) lihaksille... :/ No onneksi tuli edes joitain tunteja maattua sängyssä eikä menty allnightterilla yötä läpi niin kuin nuorempana tuli tehtyä kun ei unimattia tahtonut näkyä (tähän iso facepalm).

   Töissä meikäläisellä oli tänään ns. tallivara-vuoro klo 6.30-16.30 ja käytännössä odottelin taukotiloissa työnjohdon soittoa kun oli tarvetta lähteä polkemaan junia. Aamupäivästä oli enemmän hommia ja puolenpäivän aikoihin tulikin sitten hiiren hiljaista jolloin pääsin käyttämään ajan hyödyksi; NUKKUMALLA! Mukavat neljän tunnin unet tuli otettua palkan juostessa samalla ja näin pääsin hieman paikkailemaan liian lyhyeksi jääneitä yöunia. Tietenkin kunnolliset yöunet ovat ihan ehdoton ykkönen eikä niitä paikkailla oikeastaan millään, mutta tämä päiväunien hyödyntäminen on taas parempi kuin ei mitään.




Alakroppa/Vatsat HYPERTROFIA 4 (15)

  • 1a. Takakyykky (nopeusvoima)   70-75kg + 1-2 ketjut per puoli   6x3
  • 1b. Voimapyörä seisten kevennettynä   4x4
  • 2. Vipuvarsiprässi   265kg   4x12
  • 3. Hack-kyykky   80kg   2x13
  • 4. Reisienojennukset istuen   20-35kg   4x15-25
  • 5. GHR / Perfect GHR   3x6-8
  • 6. Reisienkoukistukset istuen   112,5kg   3x12-15
  • 7. Takareidet roikkuen   2x8
  • 8. Vatsarutistus ylätaljassa   55kg   3x12
  • 9. Pohkeet istuen   67,5kg   40 toiston RP
  • 10. Pohkeet Smithissä   79kg   4x12-15

102 minuuttia.


   Mielenkiintoinen uusi tuttavuus liikkeenä oli tuo "perfect GHR" ja tuntuma takareisissä verrattuna normaaliin glute ham raiseen mitä olen ennen tehnyt, oli huomattava. Ideana tuossa on tehdä ensiksi selänojennus, pysäyttää se vaakatasoon ja sitten vasta ottaa se ghr-osuus, jossa puristetaan vain taka-akselistolla itsensä pystyyn. Tämä variaatio tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta päähäni ja pääsin kokeilemaan sitä vain toisessa ja kolmannessa sarjassa ensimmäisen ollessa normaalia GHR-rykimistä. En kyllä todellakaan itse ole tätä liikettä ole keksinyt vaan netin syövereistä tämäkin on joskus bongattu! Jatkossa kokeilut tämän osalta jatkuu 100% varmasti.

   Hyvää settiä oli tämä treeni vaikka "ahersinkin" tänään töissä sen kymmenisen tuntia :D Onneksi sain otettua ne kunnon powernapit töissä, koska muuten olisi ehkä ollut hieman etanamaista menoa liikkeiden osalta tänään. Nyt oli virtaa ihan mainiosti ja etureisiliikkeet menivät tuttuun tapaan about minuutin sarjapalautuksilla = reidet kiittävät, huutavat, vihaavat ja pelkäävät minua tästä hyvästä. Rankkaa siis oli. Niin kuin pitäänkin.

   Voimapyörän otin heti ensimmäisen liikkeen kylkeen liikepariksi, joka osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Energiaa oli ihan eri tavalla liikkeen suorittamiseen kuin ennen ja ensimmäisen sarjan toistot olivat jopa ihan kelpoja. Se kauan odotettu ensimmäinen KUNNON toisto vain lähenee ja lähenee...

   Salilta sitten kaupan kautta kotiin suihkuun ja suihkun jälkeen jalkaan kompressiosukat sekä molempiin polviin uudet MyProteinin kylmäpussit siteillä. Oli muuten todella laadukkaat tekeleet nuo kylmäpussit kun ne sai oikeasti kunnolla polvien ympärille laitettua, eivät liukuneet pois ja side päästi tarpeeksi kylmyyttä lävitsensä. Hyvä ostos!

   Huomenna en usko, että tulee päivitystä sillä päivästä tulee jopa rankempi kuin tänään. 12 tuntia töitä ja salille vasta siinä yhdenksän maissa, joka tarkoittaa sitä, että raahaan ruhoni kotiin vasta noin klo 23-24. Ja mikä pahinta; huomenna ei saa edes nukkua töissä :´( :´( :´(

   (Pssst: En mä oikeasti saa palkkaa siitä, että nukun töissä. Välillä on kyllä mahdollisuus ottaa tässä ammatissa nokosia, mutta muuten mennäänkin sitten aikalailla peräsuoli pitkällä anuksesta.)



And as always.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti