torstai 5. helmikuuta 2015

Palautumista paremmaksi




  Tein pienen muutoksen treenijakoon, koska on ollut toistuvasti ongelmia rinnan sekä käsien palautumisen kanssa. Maanantain treenin koittaessa on rinta ja eritoten (pienet) hauikset olleet vielä muissa maailmoissa, joka on sitten omalta osaltaan häirinnyt yläkropan VOIMA-päivää.

   Nyt nämä lihasryhmät tulee treenattua jo torstaina lauantain sijaan ja tällä toivon/tiedän saavani paremmin palauteltua nämä pienet lihat. Normaalisti tänään ohjelmassa olisi ollut selän sekä deltzien kuristusta, mutta näiden pääsen tosiaan heiluttelemaan vasta lauantaina. Nämä palautuvat huomattavasti nopeammin kahdesta syystä: 1) erittäin pienet lihakset tarvitsevat vähemmän aikaa palautumiseen ja 2) työ menee ihan joillekin muille lihaksille kuin näille kohdelihaksille :D

   Hemmetin hyviä Rinta/Kädet-treenejä olen päässyt tässä viime viikkoina paukuttelemaan kun asiaa oikein kunnolla mietin. On ollut enemmän kuin yhden tai kahden kerran kädet niin kipeinä, että ei oikeasti tahdo saada nostettua kättä ja naruissa on ollut sellaista lihas-särkyä, joka tuntuu erittäin kivalta. Tämänpäiväinenkin heiluminen meni ihan totaalisesti tuohon "Onnistuminen"-kategoriaan ehkäpä sen takia, että tein asiat hieman eri tavalla...


  1. Liikepareja
  2. Hieman eri liikkeet käytössä
  3. Paljon sarjoja kovalla keskittymisellä


Rinta/Kädet HYPERTROFIA 3 (17)

  • 1. Penkkipunnerrus / penkki kp (nopeusvoima)   50kg+2xketjut PP / 26-31kg   6x3
  • 2. Vinopenkki kp   31-41kg   6x6-10
  • 3a. Ristikkäistalja   10-15kg   4x10-15   SUPER
  • 3b. Peck-Deck   35-50kg   4x10-12   SUPER
  • 4. Yhden käden keskitetty Scott-hauis kp   13,5kg   6x12
  • 5a. Ranskalainen kp alaviistopenkillä   13,5-18,5kg   4x8-10
  • 5b. Hauikset ylätaljassa   60-75kg   4x8-12
  • 6a. Hauiskääntö kp vuorokäsin vinopenkillä   11-13,5kg   4x10
  • 6b. Ojentajapunnerrus köydellä / Push-Down kahvalla   4x8-15

87 minuuttia.






   Päivitinpä muuten treenikuulokkeeni uudempaan versioon. Kuvassa vasemmalla vanhemmat, joista oikea kuuloke ruvennut rätisemään häiritsevästi sekä kiinnitysklipsi hajosi totaalisesti. Oikealla uudemmat jotkut SkullCandyn kolmenkympin kuulokkeet ihan hyvällä äänenlaadulla.

   Tälläiset kuulokkeet ovat käytössäni aikamoista kertakäyttötavaraa ja vuodessa tulee varmaan ostettua parit kolmet aina kun edelliset päättävät päättää elämänsä. Katsotaan kuinka kauan nuo pääkallokarkit pysyvät matkassa :/


And as always.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti