maanantai 15. kesäkuuta 2015

Nörttöniä




   Joopajoo. Ei ole oikein hetkeen inspannut runojen rustaaminen tänne, koska ei ole oikein mitään sen kummempaa tapahtunut! Nyt viikonlopun aikana oli kuitenkin sen verran mielenkiintoista äctöniä, että niistä voisi muutaman sanasen jakaa kaikkien teidän kolmen lukijani kanssa.


Viimeiset vajaat pari viikkoa


   Tuon Berliinin reissun jälkeen vaaka oli kovasti sitä mieltä, että olin muuttunut pelkästä siasta lihavaksi siaksi ja ennen tätä vuotta asetettu max painorajakin oli ylittynyt siinä samalla. Ja koska tällä hetkellä ei ole tavoitteena kasvattaa sitä mahtavaa sikabulkkivartaloa niin jotain oli tehtävä ja nopeasti! Pienellä varoajalla laitettiin sitten rasvatalkoot käyntiin reiluksi pariksi viikoksi ja aika alhaisilla kaloreilla mennään nyt vielä tämän viikon perjantaihin saakka kunnes juhannus koittaa. Sinänsähän tässä ei ole mitään ihmeellistä kun tällä tavalla olen aina silloin tällöin, en kuitenkaan säännöllisesti, pudottanut ylimääräistä nestettä ja hieman rasvaa pois kropasta kun tarve on vaatinut. Utti "Hulkki" Hietalaltahan tämä(kin) systeemi on röyhkeästi pöllitty ;) 

   Yllättävän reippaasti on mennyt tämä vajaa pari viikkoa vaikka tosiaan päivittäiset kalorit eivät päätä pahemmin huimaa. Treenipäivänä noin 2400 ja lepopäivänä karvan verran alle 2000 :/ Treenit on nyt tietysti ollut vähän mitä sattuu ja nähtävästi tälläinen pieni "nälkädieetti" ottaa vaan veronsa. Hommaa ei kyllä ole helpottanut sekään, että lähes jokaisessa treenissä on ollut nälkä muiden vaivojen seurana vaikka on ollut treenijuomaa sekä on syöty ennen meuhkaamista. No joo, kyllä mä vedän sisulla sen muutaman säälittävän päivän tässä vielä... No problemos friends.


Lauantai 13.06.2015


   Viime lauantaina kävin ensimmäistä kertaa ikinä katsomassa voimanostokisoja. Tarkalleen ottaen emännän kotikylässä Salossa järjestettiin klassisen voimanoston (IPF) maailmanmestaruuskisat, jotka vielä tarkemmin ottaen alkoivat jo viides päivä kesäkuuta. Mielelläni olisin katsellut useammankin painoluokan kisoja, mutta aikataulut eivät niiden osalta natsanneet. Lauantainakin piti lähteä kesken kaiken katsomaan anopin kesäteatteriesityksen ensi-iltaa, jota varten puoliksi käytännössä Saloon tultiinkin. Kerkesin kuitenkin katsoa itselleni mielenkiintoisimman -93 kilosten sarjan, jossa itse herra isoherra Layne Nortonkin kilpaili. Kovia äijiä oli lähes kaikki, ei voi muuta sanoa. Layne Norton otti hienosti itselleen kyykyn maailmanennätyksen (sis.painoluokka) 303 kilolla ja overall-hopeata häviten vain puolalaiselle maastavetokoneelle.

   Aluksi kun paikalle saavuin, istutin itseni aivan jonnekkin piippuhyllylle, josta ei nähnyt mitään kameroiden ollessa pahasti tiellä. Tuolta näkemärajoitteiselta paikalta vaihdoin sitten about toiseen kolmanteen riviin kun ensimmäisessä rivissä oli muun muassa Paul Revelia sekä Läyne Nörtönin vaimo, jotka pitivät "hieman" ääntä siinä..

   Oli tosiaan todella kiva katsella kun voimamiehet ottivat isoja painoja kyykyssä, maastavedossa ja penkkipunnerruksessa. Antoi tietysti heti omaan (heikkoon) tekemiseen kovasti motivaatiota ja tiedä vaikka itse joskus olisin tuolla heilumassa sekä meuhkaamassa ;) Aivan varmasti käyn kuitenkin tulevaisuudessa katsomassa kisoja!



(12 euroa kustansi päivän lippu. Ei siis mitään kovin halpaa...)









(Ihan jotain random kuvia, joista ei näe mitään)



Sunnuntai 14.06.2015


   Sunnuntaina olikin sitten koko viikonlopun mielenkiintoisin osuus. Layne Nortonin superseminaari kestoltaan 7 tuntia! Oli kyllä pirun mielenkiintoinen seminaari, jonka aiheet näkyvät alla olevassa kuvassa. Oli tosin todella puuduttavaa istua paikallaan koko ajan ja kun ei edes kehdannut/halunnut lähteä kesken kaiken tyhjentämään rakkoa niin piti kärsiä vessahädästä.

   Mitään maailmaa mullistavaa en tuolta seminaarista kuitenkaan henkilökohtaisesti saanut irti. Todella tärkeitä pointteja tietysti sieltä täältä, mutta ei mitään sellaista absoluuttista gamechanger-juttua. Minulle Layne on ehkä enemmänkin sellainen kova motivaattori, jonka ahkeraa työtä monella saralla seuraa erittäin mielellään. Ja olihan se mukava monen vuoden fanittamisen jälkeen nähdä mies livenä ihan siinä naaman edessä! Yhteiskuvaa en kuitenkaan jaksanut jäädä odottamaan vaan painuin nopeasti seminaarin jälkeen kotiin nukkumaan, koska aamuvuoro odotti tekijäänsä kello 4.57...

   Tuttuja naamoja seminaarissa oli runsaasti; oli tietysti Uttia, oli Tuomas Kurosta, oli Markku Tikkaa, oli Piia Pajusta, oli Matias Karia, oli todella monia FASTin sponssaamia urheilijoita, oli tavallisia wannabe-voimabodareita (I raise my hand here), voimanOstajia sekä monia muita. Hyvin porukka kyseli mielenkiintoisia kysymyksiä johon Layne vastasi mielellään aina tietysti muistaen sanoa "That's a really good question!". Itse en tälläisenä yhteiskunnan hylkiönä tietenkään uskaltanut mitään kysyä, mutta toisaalta ei minulla mitään kysymyksiä olisi ollutkaan! Hah!










(Siinä on sitten kaksi sen tason kaveria, että huhhuh!)



Yläkroppa VOIMA 1 (36)

  • 1. Lattiapunnerrus   95-110kg   5x3-5
  • 2. Dippi   60kg   2x8
  • 3. Räkkiveto   180-185kg   3x5
  • 4. Leuanveto VO   17,5kg   2x7 + MO   45kg   1x2
  • 5. Ylätalja VO   120kg   2x6-8
  • 6. Pystypunnerrus istuen tangolla   70-80kg   4x4-8
  • 7. Skull Crusher mutkatangolla alaviistopenkillä   50,5kg   3x4-6
  • 8. Hammer kp vuorokäsin   22,5-27,5kg   3x6
  • 9. CoC   #1,5   3x6-12 + #1   1x20 sek pito

130 minuuttia.


   Siinä tämän päivän humppa, ei mitään ihmeellistä. Yllättävän toimiva jumppa vaikka loppua kohden meno tahtoi pahasti hyytyä ja se kuuluista nälkä tuli kiusaamaan raihnaista dieettiläistä. Käsiliikkeet oli aikamoista puurtamista sen johdosta, mutta kaipa niistäkin jotain irti saatiin. Mene ja tiedä.

   Päivän kohokohta oli ehkä tuo pystypunnerrus, jonka tein ensimmäistä kertaa istuen Precorin telineessä. Siis ihan normaalisti levytangolla punnerretaan, mutta Puodilla on tuollainen Precorin hässäkkä, jossa saa istua samalla kun puhkuu menemään. Täytyy joskus ottaa liikkuvaa kuvaa tuosta liikkeestä, tuntui nääs menevän kohtuu perille!




   Videolla kaikki lattiapunnerruksen sarjat. Disclaimerina täytyy tosin sanoa, että a) voimaa ei nähtävästi tänään ollut, b) dieetti ja c) olen heikko.


   Joo eipä tässä muuta tällä kertaa. Pakko laittaa pillit tältä erää pussiin ja painua kasvattamaan lihasta sekä polttamaan rasvaa tuonne sängyn puolelle yöksi ;) ;) ;) Aamulla katsos kun pitäisi taas herätä siihen aikaan kun TE kunnon ihmiset vielä nukutte mukavasti sängyissänne ja kasvatatte lihaksia, joita olette rikkoneet salille viime päivinä.

   Sen kuitenkin sanon vielä, että kannattaa pysyä tulevina päivinä kanavalla, koska ensinnäkin tekstiä on tulossa ja toiseksi sanotaanko vaikka, että maisemat saattavat vaihtua.... 





And as always.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti